Käyntejä kotisivuilla:
209447 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
209447 kpl
Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi
Eduskuntatyö käynnistyy rutinoidustiMaanantai 26.3.2007 - Tuomo Hänninen Toisen vaalikauden käynnistäminen on ollut luonteeltaan toisenlaista verrattuna keltanokkana kauden aloittamiseen neljä vuotta sitten. Joukkoomme on tullut yllättävän paljon uusia kasvoja. Edustajista 72 aloitti uutena kansanedustajana ja esimerkiksi omassa Keskustan ryhmässämme 17 ehdokkaana ollutta edustajaa tippui vaalissa. Moni putoaminen tuli yllätyksenä. Oman edelliskaudella tulleen rutiinin lisäksi myös Keskustan jatkaminen suurimpana puolueena vahvistaa jatkuvuutta. Edellisellä kerralla palasimme hallitusvastuuseen kahdeksan vuoden jälkeen. Nyt on luontevaa, että tuleva hallitus rakentuu puheenjohtajamme Matti Vanhasen johdolla. Hallituskumppanit selviävät lähiviikkoina. Pohjoismaisen demokratian toimivuutta heijastelee kansalaisten suhtautuminen eri hallituspohjavaihtoehtoihin. Ennen vaalia punamullan suosio oli yli 40 prosenttia. Vaalituloksen selviydyttyä "porvaripohjalle" rakentuva hallituspohjan kannatus on noussut kolminkertaiseksi. Ohjelmakysymykset tulevat selkiyttämään hallituspohjan parin viikon sisällä. Hallitustunnustelija Vanhanen saa puolueilta vastaukset ensi viikon alussa. Kentältä on tähän mennessä tullut kannanottoja erityisesti Vihreiden ottamisesta tai ottamatta jättämisestä mukaan tulevaan hallitukseen. Hallitusyhteistyö ei saa olla jatkuvaa sisäistä vääntöä, siksi eri puolueiden kannanottoja on tarkasteltava kriittisesti. Hallituspuolueilla on synkattava myös keskenään. |
|
|
24.9.2011 14:28
Coach Factory Store
The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request |
good post