Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi
Yliopistoille mallia rapakon takaaPerjantai 22.2.2008 klo 22:53 - Tuomo Hänninen Viime lauantaina lähdin kahdeksan koulutuksesta kiinnostuneen sivistysvaliokunnan jäsenen sekä parin virkahenkilön kanssa tutustumaan Yhdysvaltojen huippuyliopistoihin. Vierailu ajoittui samalle viikolle, jolloin keskustelu korkea-asteen rakenteen uudistamisesta on käynyt Suomessa vilkkaana. Omalta ja yllättävän monen muunkin osalta tämä oli ensimmäinen vierailu Atlantin taakse. Meille ensikertalaisille reissulla oli paljon nähtävää. Presidentinvaalin esivaalin tiukkuus antoi leimansa katukuvassa ja mediassa. Obama ja Clinton kiersivät demokraattien tilaisuuksissa. McCain saattoi olla suhteellisen varma republikaanien ehdokkuudesta. Matkamme kohteet George Washington yliopisto, Georgetown yliopisto, MIT ja Harvardin yliopisto ovat maailman huippuihin kuuluvia. Kansallinen tiedesäätiö puolestaan rahoittaa paljon tutkimusta.
Tulevaa innovaatioyliopistoamme pidetään mielenkiintoisena. Professori Bengt Holmström antoi Oulun yliopiston merkityksestä Suomelle loistavan lausunnon. Muutkin ovat nähneet suuria mahdollisuuksia tavoitteissamme. Koulujärjestelmämme maine on kiirinyt maailmalle. Järjestelmän kattavuus on poikkeuksellisen laaja. Meidän tulee istuttaa soveltuvia vaikutteita vankkaan koulutusalustaamme. Erityisesti korkea-astetta ja yliopistoja rakentavasti uudistaen hiomme kilpailukykymme yhä terävämmäksi. Olemme oikealla tiellä autonomian luomisessa yliopistoille.
|
Hyvää ystävänpäivää!Perjantai 15.2.2008 klo 12:56 - Tuomo Hänninen Me suomalaiset olemme totutelleet ystävänpäivään 80-luvulta lähtien. Päivä muuttuu koko ajan läheisemmäksi; on erilaisia tilaisuuksia, tarjouksia liikkeissä, paljon tervehdyksiä ja jopa lahjoja. Kansanedustajat yleensä tavalla tai toisella noteeraavat päivän. Eduskunnassa kevätistuntokauden alku ei ole ollut tasapainoista valmistumista ystävänpäivään. Talomme tasa-arvoselvitys, siitä liikkeelle lähtenyt keskustelu sukupuolisesta häirinnästä sekä opposition tekemä välikysymys Stora Enson tehtaiden sulkemisesta Kemijärvellä ja Summassa ovat värittäneet Ystävänpäivän viettoamme. Molemmat häiritsevät seikat ovat toki vakavia asioita ja ne tulee puida perusteellisesti. Ystävyys ilmiönä on tärkeä, moniulotteinen ja syvällinen, elämällemme suuri sisältöä antava tekijä. Sanonta "hädässä ystävyys punnitaan" kertoo vain osan, ehkä kuitenkin oleellisimman osan ystävyydestä. Ystävien puuttuminen ja yksinäisyys eräällä tavalla vastakohtana kuvaavat samalla ystävyyden tärkeyttä. Pohtiessamme ystävyyttä olemme elämän peruskysymysten äärellä. Mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää? Eläinharrastajana, tällä kertaa tosin ilman kotieläimiä asuvana, olen tässä tilanteessa huomannut ainakin ihmisen ja omalla kohdallani koirien välille syntyneestä siteestä, sen kasvusta suhteeksi ja parhaissa tilanteissa - valitettavasti usein raadollisesti menestymisessä näyttelyissä ja kokeissa - suhde on jo päivittäistä ystävyyttä. Päivittäinen vilkuilu tyhjään häkkiin on paljastanut omien koirasuhteitteni muuttuneen syvälliseksi. Yksin asuvien osalta voidaan varmaan puhua ystävyydestä. Sanonta "ihmisen paras ystävä" pitää paljon sisällään. Toivoa vain sopii, että elämässämme ja arjessamme ei olisi vain yksi ystävänpäivä. Koko elämämme saisi olla sarja erilaisia ystävänpäiviä. Hyvä on, että yksi näistä on vuosittain oikein nimetty ystävänpäiväksi. Nautitaan nyt siitä, hyvää ystävänpäivää! |
Ilmastomuutoksen vastustaminen vaatii meiltä kaikilta toimiaPerjantai 1.2.2008 klo 10:55 - Tuomo Hänninen Vasta julkaistu EU:n ilmasto- ja energiapaketti tulee vaikuttamaan aivan ratkaisevalla tavalla Suomenkin kehittämiseen. Ilmastomuutos on asia, joka ohjaa tulevaa kehitystä kansainvälisesti, kansallisesti ja paikallisesti, yksityishenkilöinäkin joudumme muutokset kohtaamaan.
EU:n yhteisenä tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasuja 20 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna. Uusiutuvien energialähteiden osuus pyritään saamaan 20 prosenttiin EU:ssa keskimäärin, energiatehokkuutta lisätään perusuraan verrattuna 20 prosentilla ja liikenteen biopolttoaineiden osuudeksi tavoitellaan 10 prosenttia. Nyt tehdyt tavoitteet ja ratkaisut ovat vain alkusoittoa tuleville, yhä tiukkeneville toimenpiteille ilmastomuutoksen – jos se enää ehkäisemiseksi, niin ainakin sen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi.
Syyt, miksi meidän tulee toimia yhdessä ja yhtäläisesti muiden EU maiden kanssa, ovat selvät: Toimettomuus maksaa eniten ja sopeutumisen kustannukset nousevat, jos vielä odotetaan. Vaikutus on komission arvion mukaan keskimäärin 0,5 % bruttokansantuotteesta. Nyt tehtyjä toimia ohjaa kustannustehokkuus ja energiaturvallisuus paranee, kun pääsemme enemmän irti öljyriippuvuudesta. Tämä ohjelma vaatii mailta laajaa – jokseenkin yksituumaista – kansainvälistä sitoutumista. Suhteudun ohjelmaan osaltaan myös kriittisesti: Elinkeinoelämä pitää Euroopan komission ilmasto- ja energiaratkaisuja erittäin raskaina. EK:n mukaan ehdotukset nostavat merkittävästi yritysten ja kotitalouksien energiakustannuksia, mutta eivät ohjaa tehokkaimmalla tavalla päästöjen vähentämiseen. Joillain aloilla yritysten toimintamahdollisuudet heikentyvät kansainvälisillä markkinoilla. Esimerkiksi suomalaisen metsäteollisuuden energiatehokkuus on jo nyt maailman kärkeä. Se on jo nyt vähentänyt hiilidioksidipäästöjään noin 40 prosenttia tuotettua tonnia kohden vuoteen 1990 verrattuna. Toisaalta Metsäteollisuus on valmis lisäämään uusiutuvan energian tuotantoa, mikäli kotimaisen puun saatavuus saadaan turvattua. Metsäteollisuus on jo nyt Suomen ylivoimaisesti suurin uusiutuvan energian tuottaja. Noin 40 prosenttia tehtaille tulevasta puusta päätyy eri prosessivaiheiden kautta bioenergian tuotantoon. Tämä kaikki tietysti osaltaan vahvistaa kansantaloutemme kilpailukykyä ja hyvinvointia. Elinkeinoelämän lisäksi Omakotitalojen omistajien yhdistys on paheksunut ohjelman ja kustannusten nousun kohdistumista asumiseen. |