Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi
Isoja asioita syksyn ohjelmassaPerjantai 12.9.2008 klo 9:34 - Tuomo Hänninen Syyskuun myötä on tullut aika heittää hyvästit kesälle ja alkaa taas työn touhuun. Eduskuntatyö käynnistyi tiistaina ja täysistuntojen asialistoilla on tässä parin päivän aikana ehtinyt olla mm. liikennepolitiikan linjat, Georgia, vaalirahoitus ja arpajaislaki. Vauhdilla olemme siis taas lähteneet liikkeelle. Syksyn aikana eduskunnalle tulee eteen monia suuria asiakokonaisuuksia. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajana ja Keskustan sivistysvaliokuntaryhmän puheenjohtajana minua työllistää varsinkin käynnissä oleva yliopistolain uudistus. Laki on juuri lähtenyt lausuntokierrokselle ja meilläkin on parhaillaan työn alla puolueen lausunnon kirjoittaminen. Muita syyskauden suuria asioita ovat sosiaaliturvan uudistus satakomitean työssä, aluehallinnon uudistus eli ellut ja allut sekä kunta- ja palvelurakennehankkeeseen liittyvät valtionosuuksien uudistus. Keskiviikon synkät metsäteollisuusuutiset tuovat varmasti myös väriä lähiaikojen keskusteluun. Euroopan markkinoiden ylikapasiteetti, raaka-aineen ja energian hinnan nousu. Syrjäinen sijainti. Tässä listaa metsäyhtiöiden perusteluista tehtaiden lopettamiseen ja yli tuhannen työntekijän irtisanomiseen. Puuteollisuuden ongelmat ovat maailmanlaajuisia eikä syytä tilanteesta voida asettaa hallituksen harteille kuten oppositio heti tuoreeltaan yritti. Hallitus päätti heti lakkautusuutisten tultua keskiviikkona iltakoulussaan osoittaa kyseisille tehdaspaikkakunnille rakennemuutostukea ja auttaa työntekijöiden uudelleentyöllistymisessä kaikin keinoin. Vaikka tukipaketeilla saadaankin suurimpia tulipaloja sammutettua, täytyy hallituksen ja metsäteollisuuden ryhtyä myös ennakoivaan toimintaan. Jos sellu ja paperi sellaisinaan eivät käy kaupaksi, on siirryttävä pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin ja harkittava tehtaiden käyttötarkoituksen muuttamista muuhun tuotantoon. Eduskunnan, metsäteollisuuden ja ammattiliittojen tiiviistä yhteistyöstä syntyy varmasti paremmat tulokset kuin sormelle osoittelusta ja syyttelystä. Vaikka syyskausi lähtikin liikkeelle näin synkissä merkeissä, on kuitenkin mukava palata taas eduskuntatalolle. Hienot kollegat ja kiinnostavat asiat motivoivat työntekoon ja intoa näin kesän jälkeen riittää. Kohta käynnistyy myös kuntavaalien vaalityö oikein kunnolla ja erilaisia vaaleihin liittyviä tapahtumia on Pohjois-Pohjanmaalla jälleen luvassa. Tulkaahan taas kunta-asioiden ja kuulumisten merkeissä rupattelemaan ja ottakaa rohkeasti yhteyttä jos on jotain kysyttävää tai kerrottavaa. |
|
|
16.8.2011 10:32
designer handbags for cheap
open up about her divorce.Less than than designer handbags for cheap than a month after Lopez and Marc Anthony declared they're their five-year marriage, the pop star and American Idol judge judge discount designer handbags judge tells all in an interview featured in Vanity Fair's issue.It appears that Lopez, 42, knew her marriage was over over cheap designer sunglasses over before she and Anthony made it official. Lopez and announced their split July 15; she sat down with Vanity Vanity new soccer cleats Vanity Fair June 22, July 9 and July 20.Below, check the three biggest revelations from Lopez's interview.quicklist: 1title: Marriage Marriage soccer cleats Marriage Was Her 'Biggest Dream' text: That was my biggest and I really worked hard at it. We both did, did, new soccer cleats did, Lopez said. Sometimes it doesn't work -- and that's But I remain an eternal optimist about love. I believe believe |
|
8.9.2011 6:51
chanelhandbagsky
Nice info, thanks for share. |
|
8.9.2011 6:52
officialmoncleroutlet
Nice info, thanks for share! |
|
8.9.2011 6:53
officialpradaoutlet
Great article, I will keep an eye on your article. |
|
8.9.2011 6:54
pradaonlineoutlet
Very helpful article, thanks! |
|
8.9.2011 6:55
cheapchristianlouboutinzone
Thanks for share so helpful article, hope to see your article again. |
|
8.9.2011 6:57
saleclhighheels
Gorgeous blog, nice info, I will keep an eye on here. |
|
8.9.2011 6:58
highheelsboxes
Nice info, thanks for share. |
|
8.9.2011 6:59
buymiumiuhandbags
Great blog, love it very much! |
|
8.9.2011 6:59
officialchristianlouboutinoutlet
Nice blog, look forward to see your next article. |
|
8.9.2011 7:00
luckyfashionjewelry
Nice info, thanks for share. |
|
8.9.2011 7:01
nobleladyfy
Nice info, thanks for share. |
|
8.9.2011 7:02
buydiscountmonlclerjackets
Wonderful blog, really helpful! |
|
24.9.2011 14:42
Coach Factory Store
The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request |
Olisiko mahdollista käyttää venäläista puutavaraa Suomen tehtailla jatkojalostettavana ja viedä tuotteet takaisin Venäjälle. Kun kyseessä on jatkojalostus ei puutulleja tarvitse maksaa, menetelmä on tunnettu, tulli voi neuvoa mitä kustannuksia tulee. Suomalaiset voisi vuokrata tehtaitaan ja suomalaiset osapuolet toimisivat kuin ennenkin. Puun omistaminen on sivuseikka, tässä tapauksessa omistajana olisi venäläinen osapuoli. Ei muuta kuin konsultit hieromaan sopimuksia.