2007-2011

Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl

Liity tukiryhmään

Sähköpostiosoite

Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Kysymys on lähidemokratiasta

Perjantai 24.10.2008 klo 9:20 - Tuomo Hänninen

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys oli 15.–21.10. ja varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina 26.10. Ennakkoon maassamme on äänestänyt 1,016 miljoonaa suomalaista eli 24,2 prosenttia äänioikeutetuista. Meistä kuusamolaisista 3887 eli noin 30 prosenttia on käyttänyt äänioikeuttaan.

Olen mukana kuntavaaleissa 12 vuoden tauon jälkeen. Kokonaisvaltaisen tiedonkulun parantaminen sekä vuorovaikutuksen lisääminen kuntapäättäjien ja kentän kanssa sekä puoluejohdon vetoaminen olivat suurimmat syyt ehdokkuudelleni. Haluan hoitaa yhteisiä asioita kokonaisvaltaisesti ja paikallisesta päätösprosessista saan arvokasta tietoa kansalliseen päätöksentekoon. Lähipalvelut liittyvät kiinteästi arkemme sujuvuuteen.

Eduskuntatyöstä johtuen osallistuminen vaalikampanjointiin kotipitäjässä on jäänyt valitettavan niukaksi. Toki selkeä kuva kuntakentän tilanteesta on tullut ja hyvä yleiskuva Kuusamonkin tilanteesta. Ilmoittelu ja lähettämäni vaaliterveiset korteilla tähtäsivät lähinnä tiedottamiseen siitä, että olen ehdokkaana. Henki vaalikentällä on pääsääntöisesti ollut myönteinen.

Tiivistäen minusta on tärkeää, että:             

Lähipalvelut saadaan tasapuolisesti

Toimintatapana ovat vastuu ja välittäminen

Vuorovaikutus toimii päätösten pohjana

Haluan päättäjänä osaltani kantaa kotiseutuvastuuta.

Maamme poliittista järjestelmää arvostetaan ja kansanvaltaa ihannoidaan maailmalla. Muuallakin pyritään maamme kaltaiseen malliin. Osallistuminen ja vaikuttaminen ovat kulmakiviä järjestelmässämme. Käyttämällä äänioikeuttasi vaikutat ja huolehdit omalta osaltasi suomalaisen järjestelmän toimivuudesta. Kuntavaaleissa on kysymys lähidemokratian toimivuudesta.

Ne, jotka ovat äänensä jo antaneet voivat huolettomasti odottaa sunnuntaita ja kuntavaalien tulosseurantaa. Me, joilla ääni on vielä antamatta, varaamme sunnuntaina riittävän ajan velvollisuutemme antamiseen. Lähdetään ylös, ulos ja uurnille.

13 kommenttia .

Haasteet Kuusamon kehittämiselle

Tiistai 21.10.2008 klo 9:18 - Tuomo Hänninen

Juuri 140-juhliaan viettänyt Kuusamon kaupunki on selviytynyt monesta murroksesta ja vaikeasta ajasta hyvin. Monipuolinen elinkeinorakenne, vahvat täällä jo toimineet yritykset sekä alueelle soveltuvat uudet yritykset ovat mahdollistaneet hyvän työpaikkakehityksen. Monipuoliset palveluyritykset ja kunnallinen palvelutuotanto ovat huolehtineet laadukkaista lähipalveluista ja myös valtionhallinnon palvelut on toistaiseksi pystytty säilyttämään, mistä on syntynyt pohja maineikkaalle imagokunnalle. Monipuolisuudessa on vahvuutemme.

Elinkeinotoiminnan osalta nykyiseen neljä tukijalan pohjaan, matkailu, metsä- ja puutalous, elintarvikeala sekä tietoteollisuus, tarvitaan täydennystä. Palveluala kyllä laajenee ja monipuolistuu ja tuotannolliseen infraan uusiutuvan energian lisätuotanto ja alueelle soveltuva kaivostoiminta tuovat työtä ja toimeliaisuutta. Uraanikaivos tosin ei sovellu, mutta muita malmivaroja tulee hyödyntää. Nykyisillä aloillakin jalostusasteen nosto on tarpeen puun ja elintarvikkeiksi käytettävien luonnontuotteiden hyödyntämisessä. Sekä näillä aloilla että muussakin kehittämisessä tutkimustietoa ja innovatiivisuutta tulee vieläkin lisätä.

Kotipitäjämme sijainti ja muun muassa paperiteollisuuden pakkaantuminen rannikolle edellyttävät kuljetuskustannusten hillitsemistä. Kuljetustuen taso tulee saada yhtäläiseksi Ruotsin tuen kanssa ja määrätietoista työtä tuen nostamiseksi on jatkettava. Väyläratkaisussa kumipyöräliikenne ja lentoliikenne tarvitsevat täydennystä. Lähimmät raideliikenteen toimipaikat Kemijärvellä ja Kontiomäessä eivät riitä. Näiden paikkojen välille saatava raideliikenne on nostettava puheista investointikohteiksi, koska matkailu ja tuotannollinen toiminta vaativat ympäristöystävällistä raideliikennettä.

Valtion palveluissa poliisihallinnolla on oma toimipaikka ja käräjäoikeuden oma piste on säilytetty 3-vuotisena kokeiluna. Työ- ja elinkeinohallinnon palvelujen kehittämistyö on juuri menossa. TE-palvelut ovat tulossa. Lähes kaikkien edellä mainittujen osalta tarve saada väestöpohjaa toimialueelle lisää on olemassa. Kuntien välisen yhteistyön tulee kasvaa, koska seuraava kehittämiskierros valtion hallinnossa on alueemme kannalta vaativa.

Aluekeskusohjelmatyö tiivisti eri alojen toimijoiden yhteistyötä seudullamme, mutta työtä on vielä laajennettava. Toimialojen lisäksi lisäyhteistyötä vaaditaan kunnallisten ja valtion hallinnon palvelujen sekä muussakin rakenteellisessa kehittämisessä. Luontevaa on yhteistoiminta lähikuntien kanssa, mutta yhteistyötä tulee edelleen lisätä myös etäämmällä olevien kuntien kanssa. Kyky tehdä yhteistyötä eri tavoin ratkaisee menestyksemme.

14 kommenttia .

Nuoret mukaan kehittämään koulutusta

Perjantai 17.10.2008 klo 12:42 - Tuomo Hänninen

Koulutus ja sen turvin saatava ammattitaitoinen työvoima ovat Koillis-Suomen ja Kuusamon yksi tärkeimmistä menestystekijöistä. Ilolla voin sanoa, että koulutusjärjestelmä alueellamme on toimiva ja edistyy koko ajan

Vaikka suomalaiset koulut ovatkin kansainväliseltä maineeltaan erinomaisia, on töitä vielä tehtävänä, jotta lapset, nuoret ja koulujen henkilökunta voisivat mahdollisimman hyvin ja viihtyisivät työpaikallaan. Syytä muutokseen on niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla. Ikäluokkien pienentymisen ja lapsiperheiden taajamiin keskittymisen vuoksi kouluverkko supistuu koko ajan ja koulukuljetuksiin on koulumatkojen pidentyessä satsattava. Jotta nuorten opiskelumotivaatio säilyisi läpi pitkän kouluvuoden, lisäisin taito- ja taideaineita opetukseen.

Ammatillinen koulutus on lisännyt vetovoimaansa.  Koko toisen asteen sijoittaminen samaan pihaan oli hyvä oivallus ja liittyminen Kainuun Ammattiopistoon on saanut positiivisen vastaanoton. Koko toisen asteen osalta kouluterveydenhoito ja oppilashuolto kokonaisuudessaan nousevat maassamme tapahtuneiden tragedioiden vuoksi tarkasteluun. Kodin ja koulun yhteistyö, tiedonkulku eri tahojen välillä, oppilaanohjaus ja yhteisöllisyys kaiken kaikkiaan vaativat syvällistä pohdintaa ja täsmätoimia ja erityisopetusta on kehitettävä.

Korkea-asteen järjestelyissä omaperäinen toimintatapamme on suuri vahvuus. Meillä voi suorittaa ilman jäykkiä rakenteita amk-opinnot ja jopa maisterin tutkinnon muutamilla aloilla. Kuusamon tulevaisuuden, yritysten ja jatko-opiskelijoiden kannalta on tärkeää yliopistokeskuksen toiminnan jatkuminen Kajaanissa ja Naturpolis-osaamiskeskus.

Kuusamossa on järjestelmää kehitetty hyvässä yhteistyössä ja tapamme kouluttaa soveltuu malliksi muille alueille ja paikkakunnille. Kehittämistä vielä kuitenkin on: opiskelijat olisi syytä saada nykyistä enemmän mukaan yhteiskunnalliseen ja paikalliseen toimintaan. Olikin mukava seurata tällä viikolla kun aktiiviset nuoret ympäri Suomea valtasivat rauhanomaisesti julkisia rakennuksia ja herättelivät norsunluutorneissaan istuvia valtaapitäviä muistamaan, että nuoret ovat oman elämänsä ja ikäluokkansa asiantuntijoita ja heidät on päästettävä mukaan päätöksentekoon.

14 kommenttia .

Hirvijahti - turvallisuuden edistämistä ja yhdessäoloa

Perjantai 10.10.2008 klo 14:03 - Tuomo Hänninen

Syksyinen punanuttujen armeija on aloittanut taas jahtinsa. Tänä syksynä on käyttöön myönnetty yhteensä noin 75 000 hirvi- ja valkohäntäpeuralupaa mikä on vajaat kymmenen prosenttia edellisvuotta vähemmän. Kuusipeuralupia myönnettiin 218 ja metsäpeuralupia 89 kappaletta lähinnä maatalousvahinkojen vähentämiseksi. 9._kaato1_rajattu.jpg

Syksy on valitettavasti myös pahinta hirvikolariaikaa. Hirvijahti, hirvien kiima-aika ja siirtyminen talvilaitumille lisäävät merkittävästi törmäysvaaraa, joka on suurimmillaan syksyisessä iltahämärässä, tunti auringonlaskun jälkeen sekä auringonnousun aikaan. Vaikka kolareilta on mahdotonta kokonaan suojautua, on niiden ehkäisemiseen

                                     Seuran syksyn kymmenes ja ampujan yhdeksäs kaato.

Kuva: Eero Salmenkorva

kuitenkin pari hyvää keinoa. Liikennetutkimusten mukaan ajonopeuden pudottaminen pienentää merkittävästi kolarivaaraa.

Toinen mahdollisuus torjua hirvionnettomuuksia on hirviaitojen rakentaminen. Ne kuitenkin sopivat parhaiten vähäliittymäisille moottoriväylille, joten meille harvaan asutun seudun ihmisille niistä ei välttämättä synny tarvittavaa hyötyä.

Liikennevaaran lisäksi toinen hirvistä koituva haitta on eläinten aiheuttamat taimituhot. Monelle metsänomistajalle ja -hoitajalle ovat hirvien aiheuttamat taimituhot valitettavan tuttuja kokemuksia metsien tarkastus- ja hoitoreissuilta.

Jahti on maaseudulla turvallisuuden edistämisen lisäksi vuoden odotetuin tapahtuma ja kohokohta. Mukaan tulee seuran alueella ja taajamassa asuvia sekä kauempana työssä käyviä. Naisten osuus jahtiporukasta kasvaa ja kaikille riittää tekemistä. Hirvikoiria käytetään koko ajan enemmän apuna. Vuodesta 1984 olen ollut Kiitämän hirviporukassa. Noin puolet tuosta ajasta olen ollut ajomiehenä ja ampumalupa on ollut toisella puolikkaalla. Jahtiimme menee yleensä 2-3 viikkoa. Tämä jahti-aika on virkistyksen kannalta erinomainen tapahtuma.

15 kommenttia .

Kauhajoen tragedia

Perjantai 3.10.2008 klo 14:00 - Tuomo Hänninen

Viime tiistaina olimme perustuslakivaliokunnan kanssa tapaamisessa Keskusrikospoliisissa, kun ensimmäiset tiedonmurut Kauhajoen traagisista tapahtumista saapuivat ensin poliisijohdolle ja sitten meillä kansanedustajille. KRP-tapaamisemme teemasta eli Jokelan erityislaista tuli samalla valitettavasti vielä entistäkin ajankohtaisempi.

Ongelmia viime syksyn Jokelan tapahtumien tutkinnalle on aiheuttanut eri viranomaisten väliset salassapitosäädökset. Nyt perustuslakivaliokunnassa lausunnolla oleva ja hallintovaliokuntaan käsiteltäväksi menevä ns. Jokela-laki helpottaa asioiden selvittelyä. Tiedonvälitykseen liittyvät kysymykset ovat tärkeitä.

Oppilashuolto, kouluterveydenhoito sekä tietokonepelien maailma ovat olleet julkisuudessa paljon esillä. Myös kodin ja koulun välisen yhteistyön välttämättömyys ja saumattomuus on asia, jolla voidaan ongelmia ehkäistä ennakolta. Yhteisöllisyyden lisääminen on ollut monissa puheissa lääke, jolla sosiaalisia verkkoja voidaan täydentää.

Kauhajoen jälkeen on julkisuudessa esitetty monia eri ratkaisuja näiden järkyttävien tapahtumien uusiutumisen estämiseksi. En usko, että on olemassa mitään yksittäistä poppakonstia vaan toimeen pitää käydä niin sosiaali- ja terveydenhuoltosektorilla kuin opetus- ja sisäministeriön toimialoilla. Vaikka tehtävä voi vaikuttaa hankalalta, on meidän kuitenkin pala kerrallaan luotava ohjelma torjua tällaista pahoinvointia ja rikollisuutta.

Pienistä ja hieman suuremmistakin puroista kasvaa tälläkin kertaa suuri ja vaikuttava virta.

15 kommenttia .