Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Kauhajoen tragedia

Perjantai 3.10.2008 klo 14:00 - Tuomo Hänninen


Viime tiistaina olimme perustuslakivaliokunnan kanssa tapaamisessa Keskusrikospoliisissa, kun ensimmäiset tiedonmurut Kauhajoen traagisista tapahtumista saapuivat ensin poliisijohdolle ja sitten meillä kansanedustajille. KRP-tapaamisemme teemasta eli Jokelan erityislaista tuli samalla valitettavasti vielä entistäkin ajankohtaisempi.

Ongelmia viime syksyn Jokelan tapahtumien tutkinnalle on aiheuttanut eri viranomaisten väliset salassapitosäädökset. Nyt perustuslakivaliokunnassa lausunnolla oleva ja hallintovaliokuntaan käsiteltäväksi menevä ns. Jokela-laki helpottaa asioiden selvittelyä. Tiedonvälitykseen liittyvät kysymykset ovat tärkeitä.

Oppilashuolto, kouluterveydenhoito sekä tietokonepelien maailma ovat olleet julkisuudessa paljon esillä. Myös kodin ja koulun välisen yhteistyön välttämättömyys ja saumattomuus on asia, jolla voidaan ongelmia ehkäistä ennakolta. Yhteisöllisyyden lisääminen on ollut monissa puheissa lääke, jolla sosiaalisia verkkoja voidaan täydentää.

Kauhajoen jälkeen on julkisuudessa esitetty monia eri ratkaisuja näiden järkyttävien tapahtumien uusiutumisen estämiseksi. En usko, että on olemassa mitään yksittäistä poppakonstia vaan toimeen pitää käydä niin sosiaali- ja terveydenhuoltosektorilla kuin opetus- ja sisäministeriön toimialoilla. Vaikka tehtävä voi vaikuttaa hankalalta, on meidän kuitenkin pala kerrallaan luotava ohjelma torjua tällaista pahoinvointia ja rikollisuutta.

Pienistä ja hieman suuremmistakin puroista kasvaa tälläkin kertaa suuri ja vaikuttava virta.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: