Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Nuoret mukaan kehittämään koulutusta

Perjantai 17.10.2008 klo 12:42 - Tuomo Hänninen


Koulutus ja sen turvin saatava ammattitaitoinen työvoima ovat Koillis-Suomen ja Kuusamon yksi tärkeimmistä menestystekijöistä. Ilolla voin sanoa, että koulutusjärjestelmä alueellamme on toimiva ja edistyy koko ajan

Vaikka suomalaiset koulut ovatkin kansainväliseltä maineeltaan erinomaisia, on töitä vielä tehtävänä, jotta lapset, nuoret ja koulujen henkilökunta voisivat mahdollisimman hyvin ja viihtyisivät työpaikallaan. Syytä muutokseen on niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla. Ikäluokkien pienentymisen ja lapsiperheiden taajamiin keskittymisen vuoksi kouluverkko supistuu koko ajan ja koulukuljetuksiin on koulumatkojen pidentyessä satsattava. Jotta nuorten opiskelumotivaatio säilyisi läpi pitkän kouluvuoden, lisäisin taito- ja taideaineita opetukseen.

Ammatillinen koulutus on lisännyt vetovoimaansa.  Koko toisen asteen sijoittaminen samaan pihaan oli hyvä oivallus ja liittyminen Kainuun Ammattiopistoon on saanut positiivisen vastaanoton. Koko toisen asteen osalta kouluterveydenhoito ja oppilashuolto kokonaisuudessaan nousevat maassamme tapahtuneiden tragedioiden vuoksi tarkasteluun. Kodin ja koulun yhteistyö, tiedonkulku eri tahojen välillä, oppilaanohjaus ja yhteisöllisyys kaiken kaikkiaan vaativat syvällistä pohdintaa ja täsmätoimia ja erityisopetusta on kehitettävä.

Korkea-asteen järjestelyissä omaperäinen toimintatapamme on suuri vahvuus. Meillä voi suorittaa ilman jäykkiä rakenteita amk-opinnot ja jopa maisterin tutkinnon muutamilla aloilla. Kuusamon tulevaisuuden, yritysten ja jatko-opiskelijoiden kannalta on tärkeää yliopistokeskuksen toiminnan jatkuminen Kajaanissa ja Naturpolis-osaamiskeskus.

Kuusamossa on järjestelmää kehitetty hyvässä yhteistyössä ja tapamme kouluttaa soveltuu malliksi muille alueille ja paikkakunnille. Kehittämistä vielä kuitenkin on: opiskelijat olisi syytä saada nykyistä enemmän mukaan yhteiskunnalliseen ja paikalliseen toimintaan. Olikin mukava seurata tällä viikolla kun aktiiviset nuoret ympäri Suomea valtasivat rauhanomaisesti julkisia rakennuksia ja herättelivät norsunluutorneissaan istuvia valtaapitäviä muistamaan, että nuoret ovat oman elämänsä ja ikäluokkansa asiantuntijoita ja heidät on päästettävä mukaan päätöksentekoon.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: