2007-2011

Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl

Liity tukiryhmään

Sähköpostiosoite

Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Maatalouden välitarkastus hoidettiin kotiin

Share |

Perjantai 21.11.2008 klo 9:36 - Tuomo Hänninen


Keskiviikkoilta ja torstain vastainen yö olivat jännittävää aikaa suomalaiselle maataloudelle ja sen parissa toimiville. Brysselissä käytiin tuolloin EU:n maatalousministerien neuvottelut tuotantoon sidottujen tukien jatkamisesta vuoden 2011 jälkeen.

Suomen maataloudelle tukiratkaisu oli erittäin tärkeä ja ministeri Anttilan johdolla neuvotteluissa päästiinkin maamme kannalta positiiviseen tulokseen. Tulevaisuudessa Suomessa voidaan pohjoisen ilmastomme takia maksaa tuotantoon sidottua tukea 10 % kaikesta tuesta kun muualla Euroopassa pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta raja neuvotteluissa jäi 3,5 prosenttiin.

Koska EU:n maitokiintiöt tulevat poistumaan vuonna 2015, eikä tuotantoon sidottua tukipakettia saatu esim. tärkkelysperunalle, on Suomessa hyvästä neuvottelutuloksesta huolimatta valmistauduttava hallituksen johdolla kansallisen tukipaketin rakentamiseen. Puolitoista vuotta sitten kirjoitetussa hallitusohjelmassa luvataan, ettei viljelijöille aiheudu tulomenetyksiä EU:n tuki- ja markkinapolitiikan muuttuessa. Nyt tästä lupauksesta on pidettävä kiinni ja tämä neuvottelutulos antaa hyvän lähtökohdan kansalliselle ratkaisulle sekä muille maatalouden kannattavuutta parantaville toimille.

Tärkkelysperunan osalta ratkaisua ei saatu ja muuta neuvottelutulosta ei voitu riskeerata perunakysymyksen hoitamiseksi. Tämä on ratkaistava kansallisilla toimilla. Kysymys ei ole pelkästään tärkkelysperunan tuotannosta vaan myös paperiteollisuuden raaka-aineesta. Perusteet kansallisen tuen löytymiseen ovat vahvat.

Nyt saadun välitarkistuksen osalta on aihetta onnitella ministeri Sirkka-Liisa Anttilaa ja pääministeri Matti Vanhasta sekä muita neuvotteluihin osallistuneita haastavan asian hyvästä hoidosta sekä onnistuneesta yhteistyöstä koko tiimin osalta. Tästä on hyvä jatkaa.


Kommentit

20.8.2011 5:35  cheap polo ralph lauren

Vet Fighting For His Right To Fly Old GloryHomeowners Association Association cheap polo shirt Association Says He Can't Run it Up The FlagpoleBy ALAN 24, 2011 Your flag is fine; it's your pole that that cheap polo jacket that has to go: That's the message being given Vietnam Fred Quigley by his homeowners' association.Quigley, 77, who lives in in lacoste polo shirts in the Villas at Taramina near Macedonia, Ohio, served with as a U.S. Army chaplain in Korea and in Vietnam. Vietnam. mens polo shirts Vietnam. He's had bullets nip his ear, he says, and had enemy rockets (duds, luckily) land right at his feet. feet. polo shirts feet. But the kind of fire he's under now, he is unlike any he's had to face before. I'm in in cheap polo shirt in emotional distress, he says. My eyes are watering.His troubles a year ago when he moved into this retirement community community polo outlet stores community and erected a standard 15-foot tall flagpole from which fly a standard U.S. flag, 3 feet by 5 feet. feet.
cheap polo ralph lauren shirts
feet. The pole put him at odds with home association and with association manager Joseph Migliorini.Migliorini says it's fine for for ralph lauren outlet for Quigley to fly his flag--but not from a pole. be in compliance with association rules, he says, Quigley and and
cheap polo jacket

24.9.2011 14:33  Coach Factory Store

The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request

for a Palestinian state to become a full member of the UN.Addressing the General Assembly

in New York, he urged the Security Council to back a state with pre-1967 borders. "I call

upon the distinguished members of the Security Council to vote in favour of our full

membership," Mr Abbas told the General Assembly, in what was for him an unusually

impassioned speech."I also appeal to the states that have not yet recognised the State of

Palestine to do so,


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: