2007-2011

Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl

Liity tukiryhmään

Sähköpostiosoite

Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Maailmancupit näkyvät maailmalla

Share |

Perjantai 28.11.2008 klo 8:49 - Tuomo Hänninen


Pari viikkoa sitten pidetty Levin alppilajien maailmancup ja tänä viikonloppuna pidettävä Nordic Opening hiihdon pohjoismaisissa lajeissa ovat hieno avaus talvilajeille. Suorien televisiolähetysten, satojen lehtiartikkelien ja lukuisten kommenttien kautta tapahtumat tunnetaan, niitä muistellaan ja paikkakunnat iskostuvat erityisesti urheiluväen mieliin. Olen itsekin käynyt useita juttutuokioita näiden tapahtumien pohjalta kansainvälisissä tilaisuuksissa.

Tämä Rukan hiihtoa, mäkihyppyä ja yhdistettyä koskeva yhteinen avaustapahtuma on muodostunut hyväksi kokonaisuudeksi ja Ruka on jo nyt hyväksytty kilpailukalenteriin lumivarmuutensa ja hyvien järjestelyjen vuoksi vuoteen 2013 saakka. Tapahtuman ohjelmaa kehitetään koko ajan ja pitkäjänteisyys takaa, etteivät paikalliset ponnistelut ja investoinnit ole turhia. Suuri talkooväki on meillä merkittävä vahvuus kisojen onnistumisen takaajana.

Kehittyneet paikoitustilat ja tiivis ohjelma lisäävät entisestään yleisön viihtymistä. Järjestäjien tavoitteena on saada 20 000 katsojaa Rukalle viikonlopun aikana ja voin taata, että omakohtaiset kokemukset kisapaikalla ja kansainvälisten urheilutähtien näkeminen livenä iskostuvat mieliin. Näitä tapahtumia muistellaan. Omaan kalenteriin olen kirjannut Rukan kisat lauantaille ja sunnuntaille.

Viime keväänä Rukalla Suomen Hiihtoliiton juhlavuoden SM-kisojen yhteydessä järjestetyistä pohjoismaisista parlamenttihiihdoista tulee edelleen myönteistä palautetta. Ainut jossittelun aihe on allekirjoittaneen kunnon kuperkeikka avauslaskussa. Vastaisen varalta laskutekniikan kehittäminen on ainakin omalta osaltani hiihdossa tärkeää. Kiitän vielä kerran kaikkia järjestelyihin osallistuneita upeista palveluista.

Tervetuloa paikan päälle Rukalle ulkoilemaan ja kokemaan hiihtourheilun hurmaa!


Kommentit

9.8.2011 11:05  designer handbags for cheap

polo shirts for cheap
children and died in 1999. She said he remained isolated his family.He worked with leather and made the guitar strap strap
ralph lauren outlet
strap that she has turned over to the FBI.The FBI now searching the guitar strap they received for fingerprints at at cheap polo jacket at their forensic lab in Quantico, Va., which will be against partial fingerprints obtained from the hijacking. Meanwhile they are are
lacoste polo shirts
are hunting for evidence to prove L.D. Cooper was on plane in 1971.The real identity of D.B. Cooper has been been
ralph lauren outlet

24.9.2011 14:26  Coach Factory Store

The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request

for a Palestinian state to become a full member of the UN.Addressing the General Assembly

in New York, he urged the Security Council to back a state with pre-1967 borders. "I call

upon the distinguished members of the Security Council to vote in favour of our full

membership," Mr Abbas told the General Assembly, in what was for him an unusually

impassioned speech."I also appeal to the states that have not yet recognised the State of

Palestine to do so,


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: