2007-2011

Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl

Liity tukiryhmään

Sähköpostiosoite

Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Arkihuolista joulurauhaan

Tiistai 23.12.2008 klo 17:28 - Tuomo Hänninen

Valiokunnat ovat päättäneet työnsä, valtion vuoden 2009 tulo- ja menoarvio on valmistunut ja kansanedustajat ja eduskunnan henkilökunta ovat vetäytyneet joulunviettoon. Vaikka syksy eduskunnassa kehittyi vakavaksi, mahtui syyskuukausiin myös myönteisiä asioita niin työssäni kuin henkilökohtaisessa elämässäni.

Uusi yliopistolaki, jonka valmistelussa olen lähes päivittäin mukana, on edennyt aikataulussa ilman suuria kärhämöitä. Muuten olen valmisteilla oleviin lakipykäliin tyytyväinen, mutta edelleen luonnoksesta puuttuvat takeet yliopistokeskusten tulevaisuudesta. Mielenkiinnolla odotan, miten helsinkiläisen opetusministerin vaihtuminen jyväskyläläiseen vaikuttaa tähän kysymykseen.

Toinen työni kannalta ilahduttava asia oli osaltani hyvin menneet kuntavaalit. Valtakirja neljännelle valtuustokaudelle ja äänikuninkuus Kuusamossa lämmittävät mieltä, mutta iloa himmensi Keskustan kautta maan vähentynyt kannatus. Pettymyksen tuottanut vaalitulos on herättänyt sekä puolueorganisaation että kaikki keskustalaiset Arkadianmäellä. Marras-joulukuussa on aloitettu puolueen strategiatyö, jota me Oulun ja Lapin alueen edustajat avustajinemme jatkamme kokoontumalla tammikuussa Kesärantaan pohtimaan puolueen tulevaisuutta ja tavoitteita.

Henkilökohtaisesti syksy on tuonut mukanaan paljon myönteisiä asioita ja kokemuksia. Eduskuntatyön puitteissa olen päässyt käymään niin Dublinissa kuin Moskovassa ja olen tavannut paljon uusia ihmisiä sekä kansainvälisesti että täällä kotimaisemissa. Kotonakin on riittänyt puuhaa kotitöiden ja harrastusten parissa.  Metsästyskausi sujui jouhevasti ja kahden hirvisonnin kaato tuo lämpimiä muistoja pitkäksi aikaa. Osaomistuksessa oleva puolivuotias ajokoira Kiitämän Kikka saa osansa huolenpidosta pitemmillä istuntotauoilla ja mökkiprojektimme Kitkajoen Virtasalmessa on nyt edennyt sisustusvaiheeseen.


Hyvillä mielin hiljennyn nyt joulun viettoon ja ulkoiluun. Kiitän lämpimästi hyvästä yhteistyöstä ja toivotan: 
  ra_talvimaisema.jpg
Rauhallista Joulua 
            ja
 Onnellista Uutta

      Vuotta! 

2 kommenttia .

Ulkokuusamolaiset kotiseudun asialla

Perjantai 19.12.2008 - Tuomo Hänninen

Vuonna 1997 edeltäjäni maakuntaneuvos Pauli Saapunki sekä joukko idearikkaita ja määrätietoisia kuusamolaissyntyisiä perustivat ja hahmottivat liikeidean Ulkokuusamolaisten yr (yritetty rekisteröidä) toiminnalle. Tuohon joukkoon kuuluivat Risto Kyhälä, Matti Lämsä, Markku Tornberg, Pekka Ervasti ja Jukka Savola. Tuo joukko sekä paikallinen kansanedustaja kotikunnan ja Koillissanomien tuella on pyörittänyt toimintaa.

Vuosittain on pidetty joulun alla 30–60 kuusamolaissyntyisen ja Kuusamon ystävien yhteinen tapaaminen Helsingissä sekä pienempiä ideariihiä ja vapaamuotoisempia yhteisiä hetkiä. Jäsenistä on erityisesti tiedottamista varten pidetty kirjaa. Tänä vuonna kirjanpito on siirtynyt vakaammalle tasolle Naturpolis Oy:n Seija Väisäsen suojiin. Matin ja Riston iso-osaomistaman yrityksen ABC-investin suojissa on Kuusamo-huone, jossa on ollut kuusamolaissyntyisten taidenäyttelyjä ja muutaman kerran järjestö on ollut Kuusamon kesätapahtumissa mukana.

Vuosittain on 2000-luvulla nimetty Kuusamon hyväksi ja tunnetuksi ansiokkaasti tehnyt Kuusamon ulkopuolella asuva vuoden ulkokuusamolaiseksi. Tänä vuonna alppinisti ja maailmanmestari Kalle Palanderin ansiot riittivät  titteliin. Vuosien saatossa ovat nimetyksi tulleet:

*  2001      Pekka Takala            Telia-Soneran yhteiskuntasuhteet johtaja

*  2002      Mia Porkkala-Aho/Ahon perhe     Rukakeskus

*  2003      Paavo Noponen         Yleisradio

*  2004      Hannes Manninen       kansanedustaja, alue- ja kuntaministeri

*  2005      Matti Helminen           Metsähallitus, radion luontoilta

*  2006      Anssi Kukkonen         Yleisradio, MTV

*  2007      Kaarina Suonperä       Viestintävaikuttaja, tapakouluttaja

*  2008      Kalle Palander             alppinisti, maailmanmestari

 

Kaikki edellä mainitut ovat tunnettuja ja heillä on hyvät ansiot siinä, että Kuusamo tunnetaan.

Tämän vuoden tapaaminen oli Helsingissä Suomalaisella Klubilla to 18.12. klo 18. Paikalla oli 60 ulkokuusamolaista ja Kuusamon ystävää. Vieraita viihdyttivät lauluilla Reijo Karvonen ja Matti Lämsä. Juhlapuheen piti oikeusministeri Tuija Brax , kaupungin tervehdyksessä valtuuston pj. Matti Heikkilä kertoi muun muassa 140-juhlavuodesta ja Kuusamon nimityksestä vuoden rajakunnaksi. Pidin eduskunnan katsauksen ja maakuntaneuvos Pauli Saapunki muisteli eri vaiheita ansiokkaasti. Juhlaväki söi jouluaterian ja perinteiseen tapaan laulettiin joululauluja.

Illan keskusteluaiheita olivat Kuusamon 140-vuotinen taival, ulkokuusamolaisen julkistamisen vieläkin suurempi julkisuus sekä katsauksessani kertomani aloite rautatieyhteyden saamisesta Kuusamoon kunnostamalla rata välillä Kontiomäki-Taivalkoski sekä rakentamalla uusi rata reitille Taivalkoski-Kuusamo-Ruka-Suomu-Kemijärvi. Teollisuuslaitokset, vetovoimaiset matkailuyritykset, tulevat kaivokset sekä paikallinen väki ja matkailijat tarvitsevat ekologista ja kilpailukykyistä täydennystä liikennevaihtoehtoihin.

2 kommenttia .

Avartavia kokemuksia

Perjantai 12.12.2008 klo 20:13 - Tuomo Hänninen

Normaalin valiokunta- ja muun eduskuntatyön ohella viime viikkoina olen päässyt valiokunnan, muun luottamustoimen tai puolueen edustajana komennukselle, joka on poikennut tavallisesta viikko-ohjelmasta. Nämä vierailut ovat opettavaisia ja mieleenpainuvia.

Pari viikkoa sitten olin lakivaliokunnassa vierailemassa asiantuntijana. Valiokunnassa käsiteltiin hallituksen esitystä "alkoholirikoksia koskevan säännöstön uusiminen" ja siihen liittyen alkoholin mielikuvamainontaa. Päihde- ja raittiusasiainneuvottelukunnan puheenjohtajana olin sihteerin kanssa esittelemässä neuvottelukuntamme kantaa aiheesta. Kanta oli tehty jo kesäkuussa 2005, mutta oli sisällöltään edelleen ajankohtainen. Edellisen kerran olin samassa roolissa 1990-luvun alussa opetusmaatilojen tukeen liittyvässä asiassa maa- ja metsätalousvaliokunnassa.

Lokakuun alkupuolella olin Keskustan edustajana Venäjän ystävyysryhmän vierailulla Moskovassa ja Duumassa. Vierailumme isäntinä toimivat muun muassa Duuman Suomi-ryhmän pj. Valentina Pivnenko, varapuhemies Oleg Morozov, ulkoasiainvaliokunnan pj. Konstantin Kosatshev, puolustusvaliokunnan pj. Juri Savenko sekä Tverin kuvernööri D.V. Zelenin. Yllättävän avoimesti matkalla keskusteltiin myös vaikeista asioista. Seurueemme puheenjohtajana oli Olli Nepponen ja muita matkalaisia Jouko Skinnari, Bjarne Kallis sekä ystävyysryhmän sihteeri, eduskunnan kansainvälisten asiain neuvos Jaakko Hissa.

Alkuviikosta olin EU:n kulttuurivaliokuntien puheenjohtajille järjestetyssä monikielisyyteen ja mobiilipalvelujen tasa-arvoiseen saamiseen liittyvässä kokouksessa Suomen ainoana edustajana Brysselissä. Vastaavissa tilaisuuksissa olen ollut kesäkuussa 2008 Ljubljanassa ja kesäkuussa 2007 Berliinissä. Sen näissä tilaisuuksissa huomaa, että suuret on erot Suomen ja monien vanhojen jäsenmaiden sekä uusien jäsenmaiden ja jäsenyyttä kärkkyvien maiden välillä.

Kaikki edellä kerrotut tilaisuudet ja vierailut olivat opettavaisia ja niissä tuli uusia näkökulmia esille. Matkojen osalta tuttu sanonta "matkailu avartaa" pitää edelleen paikkansa.

2 kommenttia .

Itsenäisyys säilyttää arvonsa

Perjantai 5.12.2008 klo 15:20 - Tuomo Hänninen

lippu.pngHuomenna on taas aika juhlia maamme itsenäisyyttä, nyt jo 91. kertaa. Itsenäisyyspäiväjuhlissa on tapana kysyä juhlijoilta, mitä itsenäisyys ja isänmaallisuus itse kullekin merkitsevät. Vastauksissa vaihtelevat veteraanien ja esi-isien teot, itsemääräämisoikeus, demokratia ja ylpeys suomalaisuudesta. Mutta mitä isänmaallisuus merkitsee meille arkisessa elämässämme?

Tänä vuonna alkusyksystä lähtien maailmalta ja nyt jo omilta kotinurkiltamme, on kaikunut huolestuttavia uutisia talouden epävakaasta tilasta, finanssikriisistä, yt-neuvotteluista ja irtisanomisista. Viimeksi tällä viikolla saimme kuulla valitettavan uutisen Rautaruukin tulevista lomautuksista. Tässä taloudellisessa tilanteessa isänmaallisuudelle on nyt entistä enemmän käyttöä arjen selviytymisessä perinteisten juhlapuheiden sijaan.

Hallitus on tuonut eduskunnalle käsittelyyn Euroopan elvyttävimmän budjettiehdotuksen ja kannustanut ihmisiä veronalennuksilla. Näillä toimenpiteillä saavutettavilla vaikutuksilla tulisikin suosia kotimaista tuotantoa ja elinkeinoelämää. Valinnat ovat yksinkertaisia; jokainen voi ostohetkellä vihannestiskillä, koneliikkeessä tai vaatekaupassa päättää ostaako suomalaisen vai ulkomaisen tuotteen. Suosiessamme kotimaista elvytämme samalla talouttamme. Lisäämällä kuukaudessa menoihimme 20 euroa kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihimme luomme 20 000 uutta työpaikkaa.

Isänmaallisuus on kokonaisuus arvoja sekä niihin liittyviä valintoja. Juuri nyt esi-isien työn arvostus, veteraanien kunnioitus ja luja yhteishenki ovat ajatuksissani arvoista päällimmäisinä. Siniristilipun ja joutsenmerkin tulee olla kirkkaana mielessä, kun teemme valintoja; valintoja Suomen ja suomalaisten puolesta.

Hyvää ja rauhaisaa Itsenäisyyspäivää kaikille!

2 kommenttia .