Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Hyvää äitienpäivää!

Lauantai 9.5.2009 - Tuomo Hänninen


Tänä viikonloppuna kannetaan taas monessa perheessä aamukahvit ja kukkasia äidille sänkyyn. Äitiyteen ei valtio voi millään mahtikäskyllä vaikuttaa, mutta eduskunnassa meidän tehtävänä on luoda mahdollisimman hyvät edellytykset erilaisten perheiden hyvinvoinnille. Kun hallitusohjelmaa reilut kaksi vuotta sitten muodostettiin, otettiin hallituksen yhdeksi painopisteeksi lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi sekä terveyden edistäminen. Valtio ei tästä työstä voi kuitenkaan yksin selviytyä vaan urakkaan tarvitaan mukaan valtion lisäksi niin kunnat, kolmas sektori kuin yksittäiset ihmiset ja vapaaehtoistyö. Onneksi 2000-luvun kuntapolitiikassa hyvinvointi ja terveys onkin nostettu aikaisempaa näkyvämmiksi.

Lapsen ja vanhemman suhteelle yhdessäolo on erittäin tärkeää. Paljon mainostetun "laatuajan" ei tarvitse sisältää suuria, rahaa vaativia kokemuksia vaan parasta yhteistä aikaa ovat yhdessä tehdyt arjen pienet askareet sekä yhteiset leikit ja elämykset.

Miss´ onkaan rakkaus, jonka valta
voi meidät temmata kuolemalta,
mi niin kuin enkeli kaitsee, kantaa,
ei mitään vaadi vaan kaikkens´ antaa?
Maan päällä yksi on voimakkain,
on äidin rakkaus suuri vain.

Näillä Sakari Topeliuksen sanoilla haluan toivottaa teille kaikille äideille ja isoäideille oikein hyvää ja lämmintä äitienpäivää!


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: