Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Kevät keikkuen tulevi

Perjantai 15.5.2009 - Tuomo Hänninen


Vanha sanonta "kevät keikkuen tulevi" on tänä keväänä pätenyt niin lämpötilojen osalta kuin meillä eduskunnassa. Kevät on mukavaa aikaa, koska silloin saan pitkään elää kahta vuodenaikaa yhtä aikaa. Viikot vierähtävät jo melkein kesäisessä Helsingissä ja viikonloppuisin pääsen vielä Kuusamossa oikein kunnon keväthangille ja nuotan vetoon paksun lumikerroksen alla oleville jäille.

Eduskunnassa kevät taas tuo mukanaan lainsäädäntökiireet, kun asiat yritetään saada kirjoihin ja kansiin ennen kesän istuntotaukoa. Kuten olen ennenkin sanonut, työllistää uusi yliopistolaki minua tällä hetkellä eniten, koska istun sekä lausunnon antavassa perustuslakivaliokunnassa että varapuheenjohtajana lopullisen mietinnön kirjoittavassa sivistysvaliokunnassa. Perustuslakivaliokunnan lausunto valmistui tällä viikolla, mutta välillä tuntui, että mitähän tästäkin tulee. Työmme PeVissä oli välillä vaikeaa ja koviakin vääntöjä käytiin, koska tavoitteenamme oli yksimielinen lausunto.

Onneksi tässä kuitenkin onnistuttiin ja nyt sivistysvaliokunnalla on tukeva pohja, jonka päälle lopullista lakiehdotusta päästään rakentamaan. Olen varma, että perustuslakivaliokunta ratkaisi samalla pahimmat kasket koko lakiesityksen osalta. Työläitä pari viikkoa silti tulee olemaan.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: