Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi
Kesätauolta tositoimiinPerjantai 28.8.2009 klo 14:09 - Tuomo Hänninen Juhannukselta alkanut kansanedustajien istuntovapaa käytännössä päättyi viime viikkoon, vaikkakin istuntokausi alkaa syyskuun 8. päivänä. Kesä ei kuitenkaan ole mennyt pelkästään loman vietossa vaan mukaan on mahtunut kolme 2-4 päivän työmatkaa Viipuriin, Satakuntaan ja Tukholmaan sekä lukuisa joukko kesätapahtumia. Vietetyt lomapäivät tulivat kuitenkin tarpeeseen, sillä keväällä vaalirahoitukseen liittyvä kohu hämmensi ja toimittajat pommittivat jatkuvasti tympeillä kysymyksillä. Palautuminen vaati liikuntaa ja muutamat kunnon tirsat. Kesällä oli paremmin aikaa myös jutustella ihmisten kanssa ja kuunnella huolia ja toiveita. Eniten esiin nousi päällystämättömän tiestön huono kunto. Muita ihmisiä puhuttaneita aiheita ovat olleet laajakaistan ja kännykän toimivuus, ulkomaiset marjanpoimijat sekä maa- ja metsätalouden tulevaisuus. Suurena linjana taustalla on kuitenkin koko ajan väijynyt huoli kuntataloudesta ja selviäminen lamasta ja uhkaavasta suurtyöttömyydestä. Kaikki epäkohtamme vaativat jatkotoimia. Akut ovat nyt latingissa, edunvalvontaa junaillaan ja ministerivierailuja valmistellaan. Tärkeää on edelleen torjua omilla toimillamme ja päätöksillämme lamaa sekä luoda myönteistä ilmapiiriä. Ongelmista ja haasteista huolimatta näkymät ovat nyt myönteisemmät kuin keväällä, mutta määrätietoista työtä elinkeinojen vilkastuttaminen edelleen vaatii. |
|
The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request
for a Palestinian state to become a full member of the UN.Addressing the General Assembly
in New York, he urged the Security Council to back a state with pre-1967 borders. "I call
upon the distinguished members of the Security Council to vote in favour of our full
membership," Mr Abbas told the General Assembly, in what was for him an unusually
impassioned speech."I also appeal to the states that have not yet recognised the State of
Palestine to do so,