Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi
Ammatillisella koulutuksella on vetovoimaa ja resurssejaSunnuntai 29.11.2009 - Tuomo Hänninen Ammatillisen koulutuksen vetovoima on lisääntynyt oleellisesti kahden viime vuosikymmenen aikana. Oppilaspulan ajasta on siirrytty koulutukseen hakeutumisen sumaan. Kehitykseen ovat vaikuttaneet koulutuksen laadun kehittäminen, rakenteen uudistaminen, jolloin puoli opintovuotta on työelämäjaksoa, jouheva työllistyminen heti koulutuksen jälkeen sekä yleinen ammatillisen koulutuksen arvostuksen nousu. Ammattitaitajakisat kansallisesti ja kansainväliset Skills-kisat ovat osaltaan tukeneet kehitystä. Aloituspaikkoja on elinkeinoelämän tarpeen ja kasvaneen kysynnän vuoksi lisätty toisen asteen ammatilliseen koulutukseen ja ammatilliseen aikuiskoulutukseen noin 8 000 paikkaa tällä vaalikaudella. Tämä on edellyttänyt myös lisäresursseja. Ensi vuoden rahoitus on toisella asteella kasvamassa 4 prosenttia ja aikuiskoulutuksessa 6 prosenttia. Lisäksi TEM:n rahoitus talouden taantuman vuoksi on ensi vuonna poikkeuksellisen korkea. Viime keskiviikkona olin mukana ammatillisen koulutuksen neuvottelupäivillä Kajaanissa ja toimin avauspäivän seminaarin puheenjohtajana. Tilaisuudessa Kainuun ammattiopisto sai valtakunnallisen ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon. Hienoa oli myös se, että tässä olivat paikalla Koulutuksen järjestäjien eli KJY:n edustajat ja Ammatillisten Aikuiskoulutuskeskusten Liiton jäsenten edustajat. Valitut työryhmät valmistelevat järjestöjen yhdistymistä lähitulevaisuudessa. Lämpimät onnittelut Kainuun Ammattiopistolle hyvästä tuloksesta! Toivottavasti täällä Kuusamossa saavutetaan pikapuolin oppilaitoksen laatujärjestelmien periaatteilla sama taso. Muutenkin hykerrellen seurasin ilmapiiriä ja koko ammatillisen koulutuksen kuvaa. Olemme edenneet juuri omien tavoitteidenkin mukaisesti ja olen voinut vaikuttaa kehitykseen. Toki haasteitakin tulee riittämään. |
Elvytys vaatii pitkäjänteisyyttäPerjantai 20.11.2009 klo 15:50 - Tuomo Hänninen Viimeisen viikon sisällä eri puolilta on tullut ankaraakin kritiikkiä hallituksen elvytystoimista. Vaikka maailmanlaajuisille talouden häiriöille ei Suomi voi mitään, tulee valtion kaikissa tilanteissa pitää huolta maan kilpailukyvystä ja toiminnan perusedellytyksistä. Tähän valtio on pyrkinyt voimakkaalla ja tarkasti ajoitetulla ja kohdennetulla elvytyksellä. Yhteensä elvytystä on tehty noin 20 miljardilla eurolla, josta puolet on käytetty erilaisiin takauksiin. Taantuman ensivaiheessa turvattiin pankkien vakaus, minkä jälkeen siirryttiin panostamaan yritysten tilanteeseen mm. vientiluototuksella. Koska taantuman takia kuntien verotulot ovat voimakkaasti laskeneet, helpottaa hallitus kuntataloutta tänä ja ensi vuonna lähes 800 miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi on vauhditettu kuntien investointeja. Valtionvarainministeriö on ennustanut, että kansainvälinen talous alkaa entisestään toipua tämän vuoden lopussa. Elpymisen vaikutusten odotetaan kuitenkin tuntuvan Suomessa varsin hitaasti. Alusta alkaen elvytystä kohdennettaessa ja suunniteltaessa kuunneltiin tarkalla korvalla talouden asiantuntijoita ja valtion toimilla olikin laaja-alainen tuki. Nyt kun laman vaikutukset ovat tulleet todenteolla näkyviin, on monen kelkka kääntynyt ja eri puolilta nousee esiin väärin sammutettu –kommentteja. Kritiikistä huolimatta elvytystä ei saa jättää kesken vaan se tulee jatkaa suunnitelmien mukaan loppuun. |
Vieraita kotikylältä ja kaupungistaLauantai 14.11.2009 klo 13:01 - Tuomo Hänninen Eduskunta on yksi Suomen suosituimmista turisti- ja vierailukohteista. Yli 1000 työntekijämme lisäksi eduskuntatalon käytäviä astelee vuosittain noin 170 000 vierailijaa vauvasta vaariin. Lisäksi erilaisiin eduskunnassa järjestettäviin tilaisuuksiin osallistuu ja Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa käy noin 30 000 ihmistä. Koska vierailijoita vuosittain käy näin paljon, on taloon luotu tarkat säännöt joita meidän kansanedustajienkin täytyy kiltisti noudattaa. Vieraiden nimet tulee mm. etukäteen ilmoittaa virastoavustajille ja ilman opasta talossa saa kierrättää vain viittä henkilö kerrallaan. Näistä ja lukuisista muista turvallisuudesta johtuvista säännöistä huolimatta, on pääsy eduskuntaan melko vapaata. Viime viikkoina eduskunnan käytävillä on näkynyt myös tuttuja vierailijoita. Kuusamon Yrittäjien hallitus kävi kylässä ja evästämässä ministeri Pekkarista ja muita yrittäjyyteen suuntautuneita kansanedustajia. Tuon vierailun yhteydessä hallitus pääsi taputtamaan Kuusamon Uistimen edustajille valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saamisesta. Pari viikkoa sitten oli koulu- ja kasvukavereita kotikylältä Kiitämästä käymässä ja tutustumassa kansalliseen päätöksentekoon. Samalla muistelimme menneitä ja vähän päivittelimmekin elämänmenon muutosta esimerkiksi 1960-luvun ja nyt 2010-luvun alkamisen välillä. Muutos välillä hirvittää meitä maaseudun kasvatteja. Kuluneen viikon lopulla Kuusamon Rotaryklubin veljet ja siskot olivat kulttuuri- ja vierailumatkalla Helsingissä. Olin mukana katsomassa Carmenia, vierailijana Risto Kyhälän ja Matti Lämsän isännöimällä Kuusamo-huoneella sekä isännöimässä vierailua eduskunnassa. Apunani esittelyssä olivat Timo Kalli ja Hannes Manninen sekä opas ja avustajani. Varsinaisen alustuksen piti ministeri Liisa Hyssälä. Vaikka eduskunta on viime aikoina ollut mediakohujen silmässä, lähtevät vieraat yleensä vakain ja tyytyväisin mielin. Tervetuloa sopivan tilaisuuden tullen piipahtamaan! |
Kannatan lämpimästi Mouruniemen suojeluaPerjantai 6.11.2009 klo 13:45 - Tuomo Hänninen Kiitämän paikalliset järjestöt ja asukkaat vaativat yksimielisesti Mouruniemen tilan suojelua. Itsekin olen aktiivisesta ollut mukana järjestöjen suojeluesityksen laadinnassa ja esityksen tueksi jätin tänään eduskunnalle vielä toimenpidealoitteen alueen suojelusta. Kuusamon Kiitämän kylällä sijaitseva Mouruniemen tila on luokiteltu muinaismuistoalueeksi ja se on sekä arkeologisesti että luontoarvoiltaan poikkeuksellinen kohde. Luokituksesta huolimatta alueen nykyinen omistaja Metsähallituksen Laatumaa on myymässä tonttia vain taloudellisin perustein. Alueelta on löydetty vuosisatoja vanhoja merkkejä alueen asukkaiden ja kulkijoiden toimista. Mielestäni historiallista käyttötarkoitusta tulee kunnioittaa ja antaa nykykulkijoillekin mahdollisuus alueen luonnonmukaiseen yhteiskäyttöön. Kiitämällä toimivat järjestöt, Kiitämän kalastusalueen osakaskunta, maamiesseura, metsästysseura, Keskustan paikallisyhdistys ja Kaarelan metsätiekunta sekä paikallinen vakinaisesti asuva väki ja vapaa-ajan kiinteistöjen omistajat jättivät eilen Laatumaalle, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle sekä Kuusamon kaupungille kirjeen, jossa vedotaan alueen suojeluun. Tässä kohteessa suojelu on paikallaan. |