Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Yrittäjyyttä on vahvistettava koulutyössä - Yes!

Perjantai 9.4.2010 klo 9:45 - Tuomo Hänninen


Koulujen opetukseen eri tasoilla on 1980- ja 1990-luvuilla tullut yritystoiminta tai yrittäjyyskasvatus. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa valinnaiskurssi on sisältynyt suurelle osalle opiskelijoista ohjelmaan. Korkea-asteellakin yrittäjyyteen voi pääaineopiskelijoiden lisäksi perehtyä sivuaineopiskelijana, mutta kynnys ryhtyä yrittäjäksi on juuri yliopisto-opiskelijoilla korkea. Kynnystä tulisi saada matalammaksi.

Yes-keskus tarjoaa kouluille kehitystukea yrittäjyyskasvatukseen, aktiiviseen ja osallistuvaan kansalaisuuteen ja ammatilliseen osaamiseen. Meillä kansanedustajillakin oli eduskunnassa eilen 8.4. mahdollisuus tutustua keskuksen toimintaan. Innokkaat oppilaat kertoivat toimintamalleista, joita kouluilla eri puolilla maata on käytössä. Olen nyt tutustunut kunnolla Ressun lukion toimintaan ja Kuusamon käytäntöön.

Perusopetuksen tuntijakotyössä meidän on huolellisesti pohdittava tehokasta tapaa viedä yrittäjyyttä eteenpäin. Kipinä yrittäjäksi on luotava jo nuorena ja tätä kipinää on kasvatettava intohimoksi. Yes-keskuksen aineistoa ja malleja on tehokkaasti hyödynnettävä suunnittelussa ja itse koulutyössä.

Viime lamasta 1990-luvun puolivälissä Suomi selvisi erityisesti pienen ja keskisuuren yritystoiminnan turvin. Olen vakuuttunut, että pk-sektori on avainasemassa työttömyyden nujertamisessa ja taloudellisen nousun vauhdittamisessa. Siksi koulutyössä on tuettava kaikin keinoin yrittäjyyden vahvistamista.


Kommentit

10.4.2010 11:19  P. Anelma

Kiva uudistus sivuillesi!

20.4.2010 9:24  Hannu Kuusela/Koillis-Suomen YES -keskus

Kiitos aktiivisesta ja asiantuntevasta osallistumisestasi eduskunnan YES -päivään.

Aika, jonka annoit nuorille, kertoo arvostamisesta ja arvon antaminen voimaannuttaa. Tästä on kyse myös yrittäjyyskasvatuksen käytännöissä. Tavoitteena on saada nuorille tunne siitä, että heidän osaamistaan arvostetaan olivatpa he kuinka keskeneräisiä tahansa. Virheiden korostaminen kaventaa, arvon antaminen tekee ihmeitä. Toimii muuten myös aikuisten kanssa! On lupa olla keskeneräinen ja silti arvokas.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: