2007-2011

Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl

Liity tukiryhmään

Sähköpostiosoite

Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Ylioppilaan työura päättäjän silmin

Share |

Perjantai 30.4.2010 klo 12:14 - Tuomo Hänninen


Korkeakouluopiskelu on ollut valokiilassa monin tavoin tämän ja edellisen hallituksen toimesta. Edellisellä vaalikaudella yliopistojen opiskeluaikaa rajattiin muotoon viisi plus kaksi plus kaksi, jolloin pääsääntönä on valmistua päätoimisena opiskelijana viidessä vuodessa. Tähän on vanhemmuuden ja armeijan vuoksi mahdollisuus saada kaksi lisävuotta ja erityisistä syistä vielä kaksi vuotta. Vanhat, roikkumaan jääneet opinnot piti saattaa maaliin kesällä 2008.

Tällä kaudella yliopistolaki on uudistettu, opintorahaa nostettu ja muutenkin kehitetty päätoimista opiskelua suosivaksi. Uudessa laissa yliopistoille annettiin autonomiaa ja yliopiston tehtäviin me keskustalaiset ajoimme neljännen eli aikuiskoulutustehtävän. Tutkimus, koulutus, aluekehitys ja aikuiskoulutustehtävä ovat pelkistettynä yliopiston tehtäviä. Päätoiminen opiskelu ja nyt tullut korkeakoulutettujen täydennyskoulutus vaikuttavat sekä suoraan että välillisesti työuraan.

Aivan viime viikkoina on työryhmän esityksen pohjalta keskusteltu yllättäen esiin putkahtaneen lukukausimaksujen lisäksi korkeakoulujen pääsykokeista. Esityksellä vauhditetaan nuorten ylioppilaiden siirtymistä jouhevasti opiskelemaan yliopistoon lähinnä yo-kirjoitusten perusteella. Keskustelu lukukausimaksusta ryöpsähti EK:n aloitteen pohjalta.

Nopeasti ikääntyvän väestömme työurien kehityksestä on maassamme kantanut eniten huolta pääministeri Matti Vanhanen ja sen hän on saanut kokea monena ryöppynä eri suunnilta. Oppositio, opiskelijat ja ammattiliittojen edustajat ovat eniten olleet barrikadeilla. Terve piirre on, ettei tarvitse olla kummoinen uudistus, kun opiskelijajärjestöjen edustajia alkaa lappaa eduskuntaan ja moniväriset plakaatit ilmestyvät talon eteen betoniportaille. Eduistaan on ikäluokkansa huippujen kannettava ehdottomasti huolta, muuten meidät hukka perii.

Kriittisyydestä akateemisen vapauden menettämiseen, putkitutkintojen luomiseen ja yhteiskunnan holhoamiseen huolimatta suurimmat hyötyjät uudistuksista ovat nuoret tai keski-ikäiset opiskelijat itse. Vuosia roikkuneiden opintojen lievällä painostuksella tapahtuneesta valmistumisesta en ole kenenkään asianosaisen valitusta jälkeenpäin nähnyt. Voin aavistaa, millainen stressin aiheuttaja roikkuva tutkinto opiskelijalle itselle on. Taloudellisestikin on tullut takkiin ja työsuhde on ollut epävarma.

Jättäisin itse pääsykokeita soveltuvuuden mittaamiseksi. Lasten parissa sekä sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien taipumuksia on ehdottomasti mitattava. On kuitenkin aloja, joissa nykyistä yhtenäisemmän arvostelun mukaisella todistuksella ja yo-tutkinnolla voidaan valita iso osa opiskelijoista.

”Ketä kansa vihaa, sitä se myös rakastaa” on vanha sanonta. Kantamisesta huolta työurien pidentämisestä ja liiallisen liberaalisuuden kitkemisestä korkeakouluopiskelusta pääministerillemme on nostettava hattua. Meillä on hyvä koulujärjestelmä, mutta korkeampi vaikuttavuus on tervetullut uudistus. Kiitos Matti tämänkin ryöpyn kantamisesta ja suunnan näyttämisestä. Hyvää Vappua kaikille!


Kommentit

17.8.2011 6:30  cheap soccer cleats

TRJHNTYNJ

24.9.2011 14:30  Coach Factory Store

The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request

for a Palestinian state to become a full member of the UN.Addressing the General Assembly

in New York, he urged the Security Council to back a state with pre-1967 borders. "I call

upon the distinguished members of the Security Council to vote in favour of our full

membership," Mr Abbas told the General Assembly, in what was for him an unusually

impassioned speech."I also appeal to the states that have not yet recognised the State of

Palestine to do so,


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: