Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl
Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi
Kreikan kriisistä tiivistyvään talousseurantaanPerjantai 14.5.2010 klo 9:52 - Tuomo Hänninen Kreikan holtiton talous ja maksukyvyttömyys asettivat EU:n hankalaan saranaan ja suorastaan pakotti EU:n komission valmistelemaa maalle tukipaketin. Maamme osuudeksi tuli antaa lainaa 1,6 mrd euroa. Vakuuksien kehnoudesta ja riskien vuoksi kansalta on tullut ohjeita ja kritiikkiä pakettia kohtaan. Myös oppositio on nähnyt tilanteen suurena mahdollisuutena politikointiin vastustaessaan järjestelyä. Itsekin olen saanut hyviä kommentteja siitä, miten sopimuksen riskejä voisi vähentää. Ryhmässämme vieraillut VM:n asiantuntijat ja muut asiaan perehtyneet eivät nähneet juuri muuta vaihtoehtoa. Vaikka riski huolettaa, kurssien romahtaminen ja sievoiseen nousuun lähteneen talouden syöksyminen uudelleen lamaan, painoivat vaa´an osaltani Kreikan lainan puolelle. Räiskyvän keskustelun jälkeen eduskunta hyväksyi lainan myöhään keskiviikkona 12 tunnin keskustelun jälkeen äänin 108–63. Kreikan tilanteen toistumisen ennaltaehkäisemiseksi EU:n komissio haluaa lisätä jäsenmaiden talouksien valvontaa, jotta tasapaino säilyisi Unionissa. Komissio haluaa jäsenmaiden kansalliset budjetit ennakkoarviointiin. Niille maille, jotka eivät pysty säästämään ja ehkäisemään velkaantumista esitetään sanktioita. Uudistus pyritään saamaan voimaan ensi vuoden alussa. Jo aikaisemmin viikonloppuna EU sopi yhteensä 500 miljardin euron tukipaketista rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi. Näistä 60 miljardia saadaan käyttöön heti ja rahalla voidaan avustaa myös ei-euromaita. Rahasta varataan 440 miljardia takuita ja luottoja varten. Toimilla on ollut jo nyt taloutta vakauttavia vaikutuksia. Talouden vakauteen liittyvien järjestelyjen ja seurannan lisääntymisen on arvioitu johtavan EU:n kohti liittovaltiota. Meille suomalaisille liittovaltio on ollut mörkö. Nähtäväksi jää joudummeko sitoutumaan tähän vastenmieliseen kehitykseen Unionin ja leväperäisen talouden maiden pelastamiseksi. Liittovaltio ei juuri nyt innosta. |
|
|
7.9.2011 4:00
chanelhandbagsky
Nice info, thanks for share. |
|
7.9.2011 4:01
officialmoncleroutlet
Nice info, thanks for share! |
|
7.9.2011 4:02
officialpradaoutlet
Great article, I will keep an eye on your article. |
|
7.9.2011 4:03
pradaonlineoutlet
Very helpful article, thanks! |
|
7.9.2011 4:05
cheapchristianlouboutinzone
Thanks for share so helpful article, hope to see your article again. |
|
7.9.2011 4:06
saleclhighheels
Gorgeous blog, nice info, I will keep an eye on here. |
|
7.9.2011 4:07
highheelsboxes
Nice info, thanks for share. |
|
7.9.2011 4:08
buymiumiuhandbags
Great blog, love it very much! |
|
7.9.2011 4:09
officialchristianlouboutinoutlet
Nice blog, look forward to see your next article. |
|
7.9.2011 4:10
luckyfashionjewelry
Nice info, thanks for share. |
|
7.9.2011 4:12
nobleladyfy
Nice info, thanks for share. |
|
7.9.2011 4:13
buydiscountmonlclerjackets
Wonderful blog, really helpful! |
|
24.9.2011 14:34
Coach Factory Store
The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request |
mother, stepfather and 13-year-old sister. Celina's stepfather and mother not released any statements since she vanished.ABC News consultant Brad Brad cheap designer handbags Brad Garrett, a former FBI profiler and agent, said that not disconcerting that the parents haven't yet spoken. He said said cheap designer sunglasses said that it's key that investigators talk to Celina's friends glean as much as they can from her computer and and wholesale designer handbags and phone records.I would focus more on what has changed Celina's life in the last 24 or 48 hours, Garrett Garrett designer sunglasses for cheap Garrett said. The key with kids this age...is to those other 11, 12-year-olds that she associates with online or or cheap designer sunglasses or in person.Celina kept an open Facebook account which could attracted a sexual predator, Garrett said.Predators are out there looking looking fashion handbags looking for people like her that they connect with. If does not have a closed Facebook page, that's a direct direct designer handbags for cheap direct entry for someone, Garrett said.In the last