Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Kiireestä kantapäähän

Perjantai 28.5.2010 klo 12:28 - Tuomo Hänninen


Viimeksi kulunut runsas vuosi on ollut melkoista haipakkaa työssäni. Erityisen kiireiseksi ja osaksi poissaoloja muusta eduskuntatyöstä aiheuttaneita ovat olleet perusopetuksen tuntijakotyöryhmän työ n. 14 kuukauden ajan ja eduskunnan kansliatyöryhmän lähes koko vaalikauden ajan.

Perusopetuksen tuntijakotyöryhmän työ päättyi nyt keskiviikkona 26.5. ja työstä syntynyt noin 220-sivuinen raportti luovutetaan opetusministeri Henna Virkkuselle ensi tiistaina kesäkuun 1. päivänä. Olemme käsitelleet aihetta lähes 30 tilaisuudessa. Lisäksi olen esitellyt asiaa puolueen ja eri järjestöjen tilaisuuksissa parikymmentä kertaa. Onneksi aihe oli kiinnostava ja myönteisesti tulevaisuuteen suuntautunut.

Kansliatoimikunnassa olemme pohtineet eduskunnan hallinnon kehittämistä ja muutenkin tämän lainsäädäntöön erikoistuneen instituution toiminnan rationalisointia. Työn ohessa tämän kansallisen monumentin, eduskuntatalon, kustannusarvioltaan 130 miljoonan euron peruskunnostus on saatu hyvään vauhtiin. Kaikissa ratkaisuissa, mitä olemme tehneet ja tulemme tekemään, haluan korostaa instituution erikoisuutta lainsäätäjänä. Olemme pitäneet lukuisia palavereja kehittämisen merkeissä ja monia on vielä edessä.

Paikallisvaalimme Kuusamossa tuli tähän oheen. Varsinaisesta työstä ja näistä lisäkiireistä johtuen en ehtinyt haluamallani tavalla paikallisiin vaalitilaisuuksiin. Nyt tuo prosessi on onnellisesti päätöksessä ja nyt keskityn taas eduskuntatyöhön ja kotitalouden tehtäviin. Joku ihan vapaa päiväkin tekisi terää heinäkuulle jatkuvan istuntokauden lomaan.

Säännöllinen liikunta ja muut harrastukset, joilla pääsee irti arjesta, ovat välttämättömiä. Terveyden edistämiseen panostetaan monella tavalla yrityksissä ja yhteisöissä. Liikunta eri muodoissaan, terveellinen ravinto ja muutenkin terveelliset elämäntavat ovat päätekijöitä terveyttä vaaliessa. Näitä noudattaen tämänkin rupeaman olen tyytyväisin mielin voinut viedä läpi.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: