Avustajan kynästä

Perjantai 18.6.2010 klo 14:20 - Suvi Hartikainen

Reilu kaksi vuotta on vierähtänyt eduskunnassa ja on aika jatkaa matkaa. Kun huhtikuussa 2008 astelin ensimmäisenä työpäivänä eduskuntataloon, olin juuri graduni palauttanut melkein maisteri. Kädet tärisi jännityksestä niin, etten meinannut hissin nappulaan osua. Toisaalta olisiko siitä väärän nappulan painamisesta sen suurempaa haittaa ollut, niin monta kertaa eksyin ensimmäisen parin viikon aikana talossa.

Nyt kun pakkailen tavaroitani pikkuparlamentissa, on reppuun tarttunut kilokaupalla kokemusta ja elämyksiä. Takana on lukuisia kokouksia, kymmeniä kolumneja ja puheita sekä litroittain keitettyä kahvia. Tulin raakileena ja lähden raakileena, mutta kaikista työtehtävistä on tarttunut tiedonjyväsiä, joista on kertynyt, näin keskustalaisittain sanottuna, aikamoinen laari.

Eduskuntatyössäni olen keskittynyt erityisesti koulutuspolitiikkaan. Täytyy myöntää, että ensimmäinen kerta sivistysvaliokuntaryhmän sihteerinä oli masentava kokemus. Pöytäkirjavihkooni taisi kertyä enemmän kysymysmerkkejä kuin kirjaimia. Kerta kerralta kysymysmerkkien määrä on vähentynyt ja on ollut mukava huomata, että nykyään oikeasti osaa vastata - jollei nyt jokaista pilkun paikkaa muistaen, niin ainakin uskottavankuuloisesti - kun avustajakollegat ja muut edustajat haluavat tietoja omia koulutusaiheisia tekstejään tai tilaisuuksia varten.

Vaikka lehdissä mitä kirjoiteltaisiin, niin minulle eduskunta on ollut paras työpaikka, jossa olen koskaan työskennellyt. Henkilökunta on todella ammattitaitoista ja edustajat omia hienoja ja välillä hämmentäviä persoonallisuuksiaan. Läheisimmiksi työtovereiksi ovat tietysti muodostuneet avustajakollegat, voi miten monta hienoa keskustelua, hihitystä ja reissua olen teidän kanssanne jakanut.

Tuomo on ollut kaikin tavoin erinomainen esimies. On ollut hienoa seurata sitä antaumusta, millä hän työtään tekee ja asioihin paneutuu. Vielä kun käsiala selkiytyisi lääkärimäisistä koukeroista, niin kaikki olisi hyvin.