2007-2011

Käyntejä kotisivuilla:
176403 kpl

Liity tukiryhmään

Sähköpostiosoite

Yhteystiedot

Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi

Uudistuksesta huolimatta jätevesiasetus puhututtaa

Maanantai 27.9.2010 klo 15:08 - Tuomo Hänninen

 

Haja-asutuksen jätevesiasetus tuli voimaan vuonna 2004. Aikaisemmat säädökset ovat peräisin 1960 luvulta. Jätevesiasetuksen tavoitteena on kaivo-, pohja- ja pintavesien ja lähiympäristön suojelu.

Kuusi vuotta sitten tehtyä asetusta on sovellettu sellaisissa tapauksissa, joilla on rakennettu kokonaan uusi rakennus tai tehty laajuudeltaan uudisrakentamista vastaavia korjaus- tai muutostöitä. Siirtymäaikaa jo olemassa oleville kiinteistöille annettiin 10 vuotta. On arvioitu että siirtymäaika koskee noin 200 000 – 250 000 kiinteistöä. Toistaiseksi vain 10-15% on saattanut jätevesijärjestelmänsä asetuksen edellyttämälle tasolle.

Tällä viikolla hallitus antoi esityksen ympäristösuojelulain muutoksesta. Lain voimaan tullessa 68 vuotta täyttäneet vakinaiset asukkaat vapautetaan jätevesiasetuksen vaatimuksista. Tavoitteena on tehdä vaikeassa elämäntilanteessa oleville mahdolliseksi saada viiden vuoden vapautus asetuksen vaatimuksen noudattamisesta. Tällainen on mahdollista erityisesti vähätuloisilla, työttömillä ja pitkäaikaissairailla. Siirtymäaika on yhteensä 12+4 vuotta. Tämänkin jälkeen kunta voisi myöntää vapautuksen toimeenpanosta viideksi vuodeksi kerrallaan. Lakimuutos on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2011.

Eduskunnassa asiasta käy edelleen kuuma keskustelu. Satsauksen suuruus hyötyyn nähden on purnauksen aihe. Selkeät ohjeet ja oikea tieto puhdistusjärjestelmän vaatimuksista sekä tiedottaminen kaiken kaikkiaan on nyt tärkeää. Nyt on selvittävä, miten itse kenenkin tulee toimia ja minkälainen ratkaisu on oikeasti tarpeellinen.

Harmillisia ovat tiedot hankinnoista, jossa kauppiaat ovat päässeet konsulteiksi. Ei tarvita uutisia, että joku tietämättömyyttään hankkii liian järeän ja ylimitoitetun pienpuhdistamon mökilleen.

On olemassa monia, erilaisia teknisiä ratkaisuja jätevesien puhdistamiseksi. Ennen isompaa päätöstä suositellaan neuvonpitoa puolueettoman asiantuntijan kanssa.

Luonnon hoidossa korostan asenteen merkitystä. Meidän jokaisen tulee kantaa vastuuta luonnon tilasta. Tahallaan tai välinpitämättömyydestä johtuen ei luontoa saa turmella. Sopivien keinoja ja lainsäädäntöä uudistettaessa tästä prosessista on otettava opiksi; kärpäsestä ei saa tulla härkästä. Suora palaute eduskuntaan on edelleen tervetullutta.

 

14 kommenttia . Avainsanat: jätevesiasetus

Kiitos!

Torstai 23.9.2010 klo 18:08 - Tuomo Hänninen

Lämmin kiitos kaikille äänestäjilleni, vaalityötä muuten tukeneille ja vaalin järjestelyihin osallistuneille Suomen Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin jäsenäänestyksessä 17.-19.09.2010. Työtä ja haasteita tavoitteen saavuttamiseksi riittää. Ainoastaan monipuolisesti yhteistyötä tehden alueemme edustus eduskunnassa jatkuu.

Palataan asiaan!

 
Tuomo Hänninen

 

2 kommenttia .

Jäsenvaalissa haetaan jatkopaikkaa

Perjantai 17.9.2010 klo 13:33 - Tuomo Hänninen

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin jäsenäänestys käydään tänä viikonlopun aikana 17.-19.9. Ennakkoäänestys oli jo viime lauantaina. Jäsenistön vaali järjestetään, koska osastot ovat asettaneet ehdokkaita enemmän kuin Pohjois-Pohjanmaan piirillä on paikkoja Oulun vaalipiirissä.

Kuusamossa käytiin toukokuussa paikallisvalli, jossa meitä ehdokkaita oli kolme; Henna Hentilä-Määttä, Matti Heikkilä ja allekirjoittanut. Jo vaalin alkaessa teimme sopimuksen, että paikallisvaalissa eniten ääniä saanut jatkaa piirin jäsenäänestyksessä. Rehdissä mutta laimeahkon osanoton saaneessa vaalissa suhteellisen selkein numeroin selvisin jatkoon. Tämä viestii luottamuksesta tulevaisuuteen.

Kahden kauden jälkeen koen, että yhteistyöverkostoni on laaja, yksittäisellä edustajalla yhteistyötä muiden kanssa tehden on mahdollisuuksia hoitaa asioita. Motivaationi työhön on omasta mielestä kiitettävä. Haluan vaikuttaa asioihin. Jäsenvaalissa haetaan hyvää lähtöasetelmaa ensi huhtikuussa pidettäviin eduskuntavaaleihin.

Hyvä pohjois-pohjalainen! Toivoton  hyvää vaali-intoa, virkistäviä syyspäiviä ja muutenkin menestyksekästä vuoden jatkoa. Yhteistyöllä ehdokkaaksi ja eduskuntaan!


Tuomo

 

2 kommenttia .

Korkeakoulupolitiikan alueellinen tasa-arvo

Keskiviikko 15.9.2010 klo 12:31 - Tuomo Hänninen

Korkeakoulutuksen rakenteellinen kehitys ja korkeakoulutuksen tasa-arvo ovat suurelta osin toisilleen vastakkainen, mutta rakennetta voidaan kehittää huolehtimalla kuitenkin samalla tasa-arvosta. On selvää, että korkeakoulutuksen rakennetta kehitetään edelleen.

Sivistyspoliittisen ministerivaliokunnan linjaus ’joka maakunnassa tulee olla korkeakoulu’ on hyvä ja siitä tulee pitää kirjaimellisesti kiinni. Koulutuksen tasa-arvo eri kouluasteilla on yksi tärkeimmistä tekijöistä siihen, että Suomi menestyy hyvin kansainvälisissä koulutusvertailuissa. Sen ansiosta koko maata kehitetään ja koko maan hyvinvointi on tärkeä ympärivuotisen matkailun vetovoimatekijä.

Rakennekehityksessä käytetyt mittarit ja tavoitteet liittyvät usein määrään. Tasa-arvon näkökulmasta pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen vuoksi nämä mittarit eivät sovellu yksistään mittariksi. Tutkintojen suorittaminen, sijoittuminen ja työllistyminen sekä muut aluetaloudelliset vaikutukset kuvaavat koulutuksen merkitystä ja tuloksellisuutta. Mittareita on joka tapauksessa kehitettävä.

Kainuun osalta pidän tärkeänä, että Kajaanin yliopistokeskuksen ja ammattikorkeakoulun yhteistyö on puheiden tasolta muutettava konkretiaksi. Yhdistettynä yksikkö voisi olla Kajaanin korkeakoulukeskus. Tutkintojen osalta esimerkiksi siltaopintoja ammattikorkeakoulun ja yliopisto-opintojen välillä voidaan kehittää. Yhteistyön kehittäminen kattavasti voisi tapahtua seuraavan vaalikauden alkupuolella erillisen hallitusohjelmaan kirjatun pilotin muodossa. Pilotista saataisiin vaikutteita muiden yliopistokeskusten kehittämiseen.

Varmaa on, että seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan tavalla tai toisella korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen jatkaminen. Pidän välttämättömänä Suomen kilpailukyvyn ja vetovoiman vuoksi, että ohjelmaan kirjataan myös huolehtiminen koulutuksen tasa-arvosta kaikilla kouluasteilla. 

6 kommenttia .

Väylähankkeiden rahoitus myötätuulessa

Perjantai 3.9.2010 klo 9:39 - Tuomo Hänninen

Hallituksen budjettiriihi valtion ensi vuoden tulo- ja menoarviosta sujui hiljattain hyvin jouhevasti. Budjetin loppusumma 53 miljardia euroa on jokseenkin sama kuin tänä vuonna. Huolenaiheena budjetissamme on alijäämän vuoksi valtion velkaantuminen. Talous on lähivuosina tasapainotettava. Itseäni vielä rauhoittaa se, että valtion velka on nyt 68 mrd euroa eli jokseenkin sama kuin mennessäni vuonna 2003 eduskuntaan. Nousukaudella velkaa pystyttiin myös nopeasti lyhentämään.

Maakuntamme näkökulmasta Seinäjoki-Oulu-ratahankkeelle 5 miljoonasta 40 miljoonaan kasvanut määräraha ensi vuodelle oli parasta antia. Ihanteellinen rahoitus olisi 90 miljoonaa, jota me Oulun vaalipiirin kansanedustajat johdollani viime keväänä vaadimme.

Tyytyväisiä olemme tämän vuoden rahoista Liikasen ja Poussun teiden kunnostukseen tulleesta lähes 500 000 euron määrärahasta. Peruskunnostuksella voidaan ennaltaehkäistä toissa keväisen kelirikon kaltaisia tilanteita.

Oulangan kansallispuiston vuoksi vilkasliikenteisen Liikasentien kuntoluokitusta on nostettu.

Valmistelu etenee myönteisesti myös Kuusamon sisääntulotien Ouluntaipaleen osalta. Kuusamon kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY:n tavoitteena on saada kunnostustyöt alkamaan ensi vuonna.
Hankkeen kustannusten kokonaisarvio on n. 3,1 milj.

Lähivuosina isompana hankkeena on myös Ouluntien kunnostus Taivalkosken ja Kuusamon välillä. Tuolla osuudelle routavauriot esimerkiksi viime talvena olivat sellaiset, että jokainen autoilija ja matkustajakin tunsivat töyssyt takamuksissaan. Muuten hyväkuntoisen Ouluntien toimivuutta parantaisivat sopivin välein rakennettavat ohituskaistat. Liikenneturvallisuus kohenisi samalla tällä vilkkaasti liikennöidyllä tiellä.

2 kommenttia .