Käyntejä kotisivuilla:
179319 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
179319 kpl
Tuomo Hänninen
Eduskunta
00102 Helsinki
050-5113195
tuomo.hanninen@eduskunta.fi
Jätevesien käsittelystäPerjantai 28.1.2011 klo 9:31 - Tuomo Hänninen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja perustuslakivaliokunta on saanut valmiiksi paljon puhuttaneen lain haja-asutusalueen jätevesien käsittelyvaatimuksista. Ihmisten palaute on tullut lainsäätäjille perille ja se myös näkyy lopputuloksessa. Vanha asetus kumotaan ja uusi lain tasolle viety sääntely kohtuullistaa monin tavoin jätevesien käsittelyvaatimuksia. Uudessa laissa jätevesien käsittely ja sen vaatimusten lähtökohdaksi on määritelty aiempaa matalampi puhdistustaso. Näistä voidaan poiketa Kunnan määräyksillä tai harkinnalla tarvittaessa tiukempaan suuntaan ranta- ja pohjavesialueilla. Julkisessa keskustelussa on puhuttu hinnakkaista pienpuhdistamoista ja niiden myynnistä. Uusikaan laki ei määrittele sitä tapaa tai erityistä laitetta millä jätevedet tulee puhdistaa. Tärkeintä on lopputulos. Esimerkiksi hyvin yleinen kolmiosainen sakokaivo ja maaperäkäsittely täyttävät normaalitilanteessa vaatimukset. Myös muunlainen ratkaisu voi tulla kyseeseen. Tärkeintä onkin ajan kanssa varmistaa alan asiantuntijalta ensin oman kiinteistön tilanne. Onko tarvetta parantaa tai tehdä muutoksia omaan kiinteistöön. Uusi laki vapauttaa yli 68-vuotiaat jätevesien käsittelyä koskevan lain vaatimuksista. Tätä niin sanottua automaattilykkäystä ei tarvitse erikseen anoa. Tämän lisäksi poikkeuksia myönnetään sosiaalisin perustein, kuten sairauden ja työttömyyden perusteella. Vapautus ei koske uudisrakentamista, eikä poikkeustilannetta, jossa kiinteistö voi aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa. Olemme nähneet tarpeelliseksi pidentää vaadittavien toimien siirtymäaikaa kahdella vuodella. Vanhojen kiinteistöjen velvoite vaatimusten toteuttamiseen on siten vuoden 2016 alussa. Tämän lisäksi on syytä tarkastella avustusjärjestelmän kehittämistä vähävaraisia varten. Siirtoviemärihankkeisiin on tavoite saada merkittävästi lisää rahoitusta. Tästä yksi konkreettinen tulos ja hanke on lähtenyt alueellamme liikkeelle. Uusi laki kohtuullistaa jätevesien käsittelyn haja-asutusalueilla. Useimmissa tapauksissa ei tarvita mitään muutoksia ja niillä joilla muutoksia tarvitaan, se voidaan toteuttaa kohtalaisin kustannuksin ja pitemmällä siirtymäajalla. Tärkeää on muistaa edelleen että esim. pienpuhdistamon myyjä ei ole välttämättä paras mahdollinen ja puolueeton asiantuntija. Ennen puhdistusjärjestelmän hankintaa, on hyvä kysyä neuvoa ja oman kiinteistön tilannetta kunnasta. Kunnat ovat avainasemassa neuvonnassa ja siihen tullaan myös valtion taholta panostamaan. |
|
|
7.9.2011 3:39
nobleladyfy
Nice info, thanks for share. |
|
7.9.2011 3:40
luckyfashionjewelry
Nice info, thanks for share. |
|
7.9.2011 3:42
officialchristianlouboutinoutlet
Nice blog, look forward to see your next article. |
|
7.9.2011 3:43
buymiumiuhandbags
Great blog, love it very much! |
|
7.9.2011 3:44
highheelsboxes
Nice info, thanks for share. |
|
7.9.2011 3:45
saleclhighheels
Gorgeous blog, nice info, I will keep an eye on here. |
|
7.9.2011 3:47
cheapchristianlouboutinzone
Thanks for share so helpful article, hope to see your article again. |
|
7.9.2011 3:48
pradaonlineoutlet
Very helpful article, thanks! |
|
7.9.2011 3:50
officialpradaoutlet
Great article, I will keep an eye on your article. |
|
7.9.2011 3:50
officialmoncleroutlet
Nice info, thanks for share! |
|
7.9.2011 3:51
chanelhandbagsky
Nice info, thanks for share. |
|
24.9.2011 14:22
Coach Factory Store
The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request |
Wonderful blog, really helpful!
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/
discount moncler jackets
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Kids/
moncler kids
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Women/
moncler women
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Men/
moncler men
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Kids/Moncler-Kids-Vests/
moncler kdis vests, moncler vest
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Kids/Moncler-Kids-Jackets/
moncler kids jackets, moncler jackets
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Women/Moncler-Women-Vest/
moncler women vest, moncler vests
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Women/Moncler-Women-Jackets/
moncler women jackets, moncler jackets
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Men/Moncler-Men-Vest/
moncler men vest, moncler vests
http://www.buydiscountmonlclerjackets.com/Moncler-Men/Moncler-Men-Jacket/
moncler men jacket, moncler jackets